maanantai 30. joulukuuta 2013

Jouluisia kuvia

Jouluisia kuvia tulee siis tässä. Rautaisesti itseni hilliten laitan lapsenlapsesta vain yhden kuvan.










sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tähän olisi sopinut

Tähän olisi sopinut jouluikkunasta kuva,mutta harvinaista kyllä, se ei onnistunut. Niinpä tulee kuvia raitanallesta ja vanhasta nukesta rottinkisänkyineen. Huomasin hipelöineeni tuollaista patjaraita, vai raitapatja, -nallea jostakin vuodesta 1995 ja nyt sitten sen kirpputorilta kaappasin mukaan. Sekin on nyt siinä jouluikkunassa. Mies löysi aikaisemmin syksyllä kirpputorilta tuon nuken. Pää on  paperimassaa ja vartalo pehmeä ja leikityn näköinen. Mies näki sielunsa silmin nuken ja sängyn silläjoskusmahdollisestitulevallakuistilla. Kuvassa näkyy myös omat nukenvaununi, tyylipuhdasta 1970-lukua.




maanantai 18. marraskuuta 2013

Päivän asu

Sarjassamme päivän asuista on vuorossa Vävy. Renkaiden vaihtamisessa musta pipa, punainen huppari yhdistettynä( jotenkin rikollisella tavalla meidän autotalliin päätyneeseen) valtion omistaman firman haalariin. Italialainen tyylikkyys näkyy pinkeissä tennareissa.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Katto-Kassisena


Mies on saanut olla Katto-Kassisena muutenkin kuin olemukseltaan ( " Sopivan paksu mies parhaassa iässään.) Katosta on tullut vettä epätoivotusti huolimatta edellisen kesän paikkauksiata. Nyt saapui nosturi taas pihaan. Katto tuli paikattua ja kuvia otettua. Lisäksi löytyi uusi nimike ja tehtävä. "Ylikonstaapeli" on Vävyn mielestä se kolmas henkilö,joka pihalla vahtii,että homma hoituu nosturissa ja sen ympärillä. Tämän nimikkeen hommiin kuului hajusta päätellen myös salasikarin poltto.















syyssynttärit

Syyslomaan osui myös äidin syntymäpäivä. Syntymäpäiväsankarin omatekoinen kakku kiinnosti joitakin enemmän kuin toisia. Toisia kiinnosti taasen tutti.




Kansanperinteessä on lausahduksia,jotka voisivat painua unholaan. Einon kulkiessa sylistä syliin, nousi selkäytimestä muistuma : Laitetaan vahinko kiertämään." Nuorison ilmeistä päätellen juuri tämän lauseen sopisi unohtaa, ainakin liitettynä lapseen.


Syyslomailua

No, lomailua ja lomailua. Itse pysyttelin sisällä yökkäilemässä. Muu väki uurasti mm. lehtihommien parissa. Sää vaihteli vesisateesta räntään ja rakeisiin ja auringonpaisteeseenkin.







tiistai 15. lokakuuta 2013

Syksy

Ja lehtiä. Syksyisin tuntuu,että puita ja varsinkin vaahteroita on turhankin monta tontilla. Juuri tähän aikaan osui kaupunkiviikonloppu,jolloin lehtiä ehti kertymään kaaokseksi asti. Mies rakensi ylijäämätarvikkeista lehtikompostorin.

Kun on Hullunkauppa,niin sitten tehdään hullunkauppoja. Mies vaihtoi Lontoon taksin alimpana olevaan.