tiistai 11. lokakuuta 2011

Carl Larsson

Jostain syystä Carl Larssonin kuvien jäljennöksiä on ollut ympärilläni lapsesta saakka.Niitä oli tarjottimissa,tölkeissä, postikortteina ja kalentereina.
 Ollessani äitiyslomalla Tytär86n toimesta , kehystytin kalenterin kuvista CL:n lapsikuvia. Ne seurasivat seuraavaankin kotiin ja sieltä muutettaessa siirtyivät laajemmalle seinälle Pohjanmaalle. Sieltä taas ajan koittaessa Hullunkaupan alakerran makuuhuoneen seinälle.
 Siihen huoneeseen olen kerännyt muitakin painokuvia Larssonin töistä..
Kirjoja on myös kerääntynyt  ja Akateemisessa kirjakaupassa oli taas uusi. 
Odotan  ostamisen kanssa kuitenkin, kunnes olen nähnyt Turun taidemuseon näyttelyn Carl Larssonista, kuva alhaalla. Näyttely on avoinna 8.1.2012 asti. 
Larssonin värimaailma on vaikuttanut minuun niin,että huomaan hakevani samoja sävyjä Hullunkaupalle. Tuossa em. makuuhuoneessa onkin. Myös välihuoneessa on tarkoitus lisätä ehkä vihreätä ja yläkerran remontoitavaan huoneeseen sainkin sänkyajatuksen Karin Larssonin kirjasta.

Tuula Kn kanssa suunnittelimme opintomatkaa Lilla Hyttnäsiin, Sundborniin, Ruotsiin
.Huhtikuussa sitten,Tuula? Ulkokuva sieltä.


1 kommentti:

  1. Harvinainen miestaiteilija, kun kuvasi niin paljon perhettään, lapsiaaan ja kotiaan. Ehkä olet alitajuisesti ihastunut juuri tuohon ominaisuuteen. Olethan itsekkin "perheihminen"!
    Varmaankin vaikuttaa monin tavoin myös Hullun Kaupan sisustukseen ja tunnelmaan.

    VastaaPoista