maanantai 11. heinäkuuta 2016

Juhannuksentienoilla

Kesärunon sommitteli nti Kesäheinä sr. Ruoka mainitaan ja ruokapuhe. Sitä kyllä riittää,kun kokoonnutaan. Nyt kauppojen aukioloaikojen vapauduttua, ei osteta kahta kärryllistä ,mutta reippaasti silti. Juhannuksena tavataan juhlia touko- ja kesäkuussa syntyneitä päiväkahvien aikaan. Kuvassa oleva munakasrulla oli näppärä suolainen. Uunipellille noin 8 munaa, hieman maitoa ja perunajauhoja. Levitetään täyte, rullataan ja koristellaan. Kaik män.
Tänä vuonna kaikki kukkii nopeasti ja aikaisin. Juhannusruusut kukkivat runsaina.

Istutin kivikkokasveja vanhaan paistinpannuun ja johonkin sinkkiastiaan. En yhtään tiedä kasvien nimiä,mutta hauskasti kasvavat. Varmaan kohta siirrän maahan, tiiliskasan sekaan, jossa  viime vuoden kivikkokasvi rehottaa.



Pionit kukkivat myös totuttua aikaisemmin. Kokkolasta viime kesänä siirrety valkoinen pioni ei näytä tekevän nuppuakaan.


Unikkoja nousi enemmän kuin ennen. Istutin kiinanpionin mukuloita,mutta nehän nousevat vasta ensi kesänä,jos ovat noustakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti