lauantai 19. maaliskuuta 2011

Makuuhuone

Joka oli ennen auton varaosaliike. Mitähän siinä on ollut ihan alussa? Vuonna 1924 ei vielä ollut ylenmäärin kysyntää autojen varaosille. Toisaalta kylä on ollut hyvin vireä asemapaikka.Kauppoja, pankkeja ja ravintoloita ja kahviloita ollut useampia ja meijerikin tien toisella puolella.Vilkas paikka,joka kuihtui aseman jäätyä käytöstä.
Tässä huoneessa lattia viettää pahiten. Lattialla myös vetää kunnolla ja olen mattokääröillä tilkinnyt pahinta vetoa.
Makuuhuoneen tuulikaappi ei ole käytössä edes komerona,koska sitä vasten on 9-vuotiaan sänky. Hämmästyttävän tilava huone,kun ottaa huomioon,että tässäkin on kaksi ikkunaa ja ovi. Joskus on ollut myös käynti nykyiseen saunan pukuhuoneeseen. Siinä on silloin ollut hellahuone. Nyt on muistona ovi vaatekaapin takana. Taulut ovat Carl Larssonin töistä painokuvia. Muutama mahtuisi vielä kerrossängyn yläpuolelle.
Sain kuin sainkin kerrossängyn maalattua viime käynnillä. Olen tosi tyytyväinen väriin. Nyt sänky ei hyppää silmille ja leirikeskusmaisuus hävisi. Vinkkinä kerron,että kerrossänky on huomattavasti helpompi maalata osina kuin jo kasattuna. Saa taipua moneen asentoon, kun yrittää osua kaikkiin kohtiin.
Tännekin on hakusessa noin 60cm ikkunansuojatarrat.Naulakot on löydetty sekä autotallista,että kirpputorilt. Nyt tuohon minun sänkyni viereen on tarkoitus laittaa hylly tai jokin muu yöpöytäviritys. Tällä hetkellä siinä on yöpöydän virkaa toimittamassa vanha jakkara ja pieni sahapukki. Ullakolla on kyllä vanha metallinen kortistolaatikko. Se saattaisi sopia.









5 kommenttia:

  1. Huoneiden muodonmuutos on ollut kyllä aivan uskomaton kun muistelee lähtötilannetta. Nyt Hullunkaupalla on ihan oma tunnelmansa, asukkaidensa kasvot ja lämminhenkisyys. Toivottavasti nähdään taas pian! <3 -Laura-

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Laura! Huhtikuun puolesta välistä viikonloput ollaan siellä. Nyt Talonmies asustelee kurssinsa ajan ainakin huhtikuun loppuun.

    VastaaPoista
  3. Tiina kyykistelysi, kurottelusi ja muut hassut ja vaikeat asennot tuottivat tulosta valkoinen maalipensseli kädessä.
    Levollisen ja tyylikkään näköinen huone!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Tykkään myös nyt huoneen väreistä.

    VastaaPoista
  5. Meillä myös lattia viettää tietyllä tapaa. Jotenkin se on päässyt painumaan. Nyt meillä on muutaman viikon jälkeen alkamassakin projekti, eli se oikaistaan ja samalla vaihdetaan muutamia pintoja. Hyvältä näyttää, tuo maalattu väri onkin kaunis. https://www.kuretek.com/lattian-nosto

    VastaaPoista