torstai 30. toukokuuta 2013

Unohtuneet ohjeet ja mitä siitä seurasi

Myöhäisen,kiihkeän,lämpimän ja kostean kevään seurauksena näyttäisi kaikki kukkivan yhtä aikaa ja nimenomaan sinä kolmena viikkona,kun minä en ole näkemässä.  Jos ensi lauantaina kukkisi muutama sireeni tai omenapuu tai kielo...jos vaikka. 
 Ukkokerho kokoontui totutusti rannikkoharjoituksiin. Melko rauhallista oli ollut uusien aluevaltaussuunnitelmien parissa. Kiuaskin pysyi paikoillaan tällä kertaa.
Ihan niin kuin olisi jokin sananen mennyt perille koruttomuudesta. Servetit vilahtivat jossain kuvassa ja oluet oli pihalle pakattu sievästi koriin.
Yksi ohje oli unohdettu. Turkoosiin penkkiin saa istua vain yksi henkilö ja hänellä on lupa hengittää kevyesti. Nyt istui useampi eikä taatusti kevyestä hengityksestä tietoakaan. Enempi kova meteli eikä kukaan kuuntele. No, tappioihin rannikkopuolustus 2013ssa kirjataan yksi penkki.






2 kommenttia:

  1. Ja pojat kuitenkin kerran jo korjasivatkin tuon penkin. Toisella kertaa ilmeisesti tulivat siihen johtopäätökseen ettei enempi korjaaminen kannata... Ja toi kori on kaljakori... Tuolla konstilla saatiin useampikin korillinen kaljaa tuhottua.

    VastaaPoista
  2. Kunnon juhlissa aina jotakin särkyy:)

    VastaaPoista